Tällä kertaa luin Marikan blogia. Itse sain jatkoaikaa milleniumina. En minäkään enää päivittäin ajattele aktiivisesti rintasyöpääni, mutta kyllä se muistuu mieleen, kun laittaa liivejä päälleen, rasvaa ihoaan, käy suihkussa jne. Eli melkein joka päivä. Mutten enää pelkää, kuten ennen. Uskon siihen, ettei salama lyö kahta kertaa samaan paikkaan. Ja jos niin käy, so what!?! Elämä on. Ehkä se silloin olisi minun kohtaloni.

Päätin melkein heti, ettei syöpä tee lapsistani orpoja. Heillä oli vain minut, olin siis V.I.P.-henkilö, joten en voisi edes kuolla. Kun menin leikkaukseen, kukaan ei tiennyt, mitä on odotettavissa. Raskain hetki oli nousta linja-autoon hyvästeltyäni pikkusiskoni, jolle "testamenttasin" lapseni. Koska emme tienneet, palaanko koskaan siltä reissulta. Nuorimmaiseni oli silloin 5-vuotias.

Vietin pari päivää silloisen miesystäväni luona ja psyykkasin itseäni. Päätin, että minähän voitan tämän taistelun!

Marikan blogissa oli kaikki numerot ja koodit taudista, mutten edes halua enää muistaa niitä omalta kohdaltani, enkä halua niitä papereita kansiosta kaivaa. Kansiosta, jossa ovat kaikki terveystietoni tässä työpöydälläni valmiina, jos jokin menee vikaan ja minut joudutaan kärräämään piipaa-autoon. Olen niputtanut kaikki eri taudit ja vaivat omiksi nipuikseen värikkäällä klemmarilla ja erivärisillä post-it-lapuilla. Siitä voi sitten valita, mitä tarvitaan.

Sen muistan, että syöpä oli aggressiivinen, laaja-alainen ja pahanlaatuinen. Muusta en haluakaan tietää. Senkin muistan, että lääkäri sanoi syöpäni olevan parhaan pahanlaatuisista. Sen, jonka hän itse haluaisi, jos pitäisi valita.

Marika kirjoitti kaipaavansa toista rintaansa. Jos joutuisin leikkaukseen näillä tiedoilla, joita minulla nyt on, en enää koskaan menisi TRAM-leikkaukseen! Olisin mieluummin yksirintainen tai olisin poistattanut myös toisen rinnan!!!!

Minulle siis tehtiin omasta pyynnöstäni molemmat leikkaukset (välitön rekonstruktio) samaan aikaan, sillä en halunnut kärsiä kaksia kipuja ja viettää kahta sairaslomaa, kun ne kerran voidaan tehdä yhdelläkin kertaa. Perusteluni hyväksyttiin mukisematta; oikea rinta (ja osa imusolmukkeista) poistettiin ja korvaava rinta tehtiin omasta kudoksesta ja rasvasta. Ensi alkuun olin tyytyväinen, kun sain melkein kuin rasvaimun vatsaani, koska vatsanahasta jouduttiin tekemään myös uusi rinta (nänniä ja nännipihaa ei voitu pelastaa, koska syöpä oli tulossa sitä kautta "ulospäin") ja rasva käytettiin rinnan täyttämiseen. Tosin nätti napani pilattiin kauhean syväksi kuopaksi. ;(

Olin myös opetuskappale, sillä leikkausta seurasi parikymmentä tulevaa kirurgia ja he saivat siis oppia kahdesta leikkauksesta, joten toivon mukaan minusta oli hyötyä siinäkin suhteessa.

Mutta...  huomasin, että minun pitää varoa tiettyjä liikkeitä esim. noustessani sängystä tai kumartuessani tms. Vuosien kuluessa kiinnikkeet krinnaavat yhä enemmän ja jos laitan vasemman jalan oikean yli noustessani sängystä, kipu on sanoinkuvaamaton vartin verran. Minä huudan kivusta! On myös turha yrittää kumartua ottamaan lattialta esim. lankakerää istuen, eikä ainakaan saa tehdä sitä kiertäen! Olen oppinut varomaan noita liikkeitä, mutta välillä niitä tilanteita tulee eteen. Kuten tutkimuspöydältä noustessa. Viimeksi pyysin sairaanhoitajaa vetämään minut ylös suoraan edestä päin. :)

Leikkauksessa joku hermo vaurioitui, enkä ole sen jälkeen hikoillut saunassakaan. Vuosien aikana kävin kokeilemassa aina joskus mutta sitten olin saunomatta noin 10 vuotta. Viime vuosina olen käynyt mieheni seurana aina silloin tällöin, vaikka joudun käymään välillä monta kertaa suihkussa kostuttamassa itseäni, että yleensä voin siellä olla.

Jos menisin nyt leikkaukseen, poistattaisin molemmat rinnat. Nehän ovat tehtävänsä tehneet eli lapset imettäneet aikoinaan. Eikä naiseus ole rinnoissa, se on korvien välissä! Olisi myös ihanaa, kun ei tarvitsisi käyttää rintaliivejä. Päivän paras hetki on se, kun tulee kotiin ja saa riisua kaikki puristavat ja kiristävät vaatteet ja olla omissa löysissä tunikoissa, paituleissa, yöpaidoissa, kaftaaneissa, kimonoissa tai sarongeissa.

En koskaan mennyt korjausleikkauksen korjausleikkaukseen, jossa olisi tehty nänni ja muotoiltu tehtyä rintaa. Mitä hyötyä siitä olisi? Turhaa kipua vain. On Luojan lykky, etten hyväksynyt silikonia, sillä sen joutuisi kumminkin uusimaan ja myöhemmin selvisi, että olen silikonille allerginen. En myöskään mennyt tatuointiin, joka olisi ilmainen. Eikä minua haittaa, että toinen rinta on isompi ja sileä. Tosin arpinenkin, mutta silti se on osa minua, omaa lihaani ja rasvaani. Siinä se roikkuu mukana, toisen kaverina.

Ainoa haaveeni on saada tehtyyn rintaan värikäs ruusuköynnöstatuointi ja perhosia. Sellainen, missä ruusunnuppu kurkistaisi t-paidan v-aukon laidalta. :)

Jos joku olisi kertonut tarkemmin TRAM-leikkauksen huonoista puolista, olisin nyt rinnaton ja paljon onnellisempi.

Ehkä se syöpä kuitenkin vaikutti myös siihen, että sain kilpirauhasen vajaatoiminnan ja fibromyalgian. Ja kun kehon puolustusmekanismit menivät vinksalleen, sain liudan muitakin vaivoja palkakseni. :)

Muttei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin; opin olemaan armollisempi itselleni. Minun ei tarvitse olla supernainen ja superäiti, minun ei tarvitse tehdä kaikkea itse, minun ei tarvitse olla Duracell-pupu, joka tekee koko ajan jotain hyödyllistä. Voin myös vain olla, levätä laakereillani, nauttia elämästä. Kunhan lapsillani on kaikki hyvin, muulla ei ole väliä. Niin ajattelin silloin.

Nyt lapset ovat aikuisia ja olleet omillaan jo vuosikausia. Nyt voin istua keinutuolissa käsitöitä tehden ja katsella ulos ikkunasta, mennä vaikka päiväunille niin halutessani, olla tekemättä mitään vaikka viikon. Antaa enkelintöppösten lisääntyä sängyn alla. Eivät ne sieltä katoa, eikä niitä kukaan katsomalla katso ja etsi! Siellä ne odottavat, kunnes olen valmis moppaamaan. Ei minun ole pakko tehdä mitään, jollen halua. Voin laiskotella, nauttia elämästä lukien, musiikkia kuunnellen, käsitöitä tehden tai vaikka vain tulta tuijottaen.

Olen tehnyt oman osani tämän maan ja yhteiskunnan hyväksi kasvattamalla neljä veronmaksajaa. On minun vuoroni olla "vapaamatkustaja" ja elämästä nauttija.

lumikide-nimmari.jpg