kiukkuinen%20tytt%C3%B6.jpg

Onhan tässä viikkojen varrella monikin asia ottanut pattiin, mutten ole saanut aikaiseksi naputella tänne.

Mistäs nyt alottaisi? Tällä hetkellä vihastuttaa tuo sveitsiläismiljonääri, joka kai lopettaa omasta halustaan vuodenvaihteessa liikenneministerinä, jos oikein muistan. Saa mennäkin, eikä kukaan jää kaipaamaan! Hän on täysin ulkona siitä, mitä tavan tallaajalla on rahaa käytettävissään. Kuvittelee, että kuka vaan voi ja pystyy ostamaan sähköauton.

Trafin pomo, tietysti nainen, sillä mies ei olisi vastaavasti tehnyt!, lähti pois pestistään saaden joululomaa, kun pesti olisi muutenkin päättynyt vuodenvaihteessa. Yritin itsekin tehdä osoitteenluovutuskiellon, muttei sivuille viikko sitten päässyt. Omat tietoni pääsin katsomaan ja olen saanut ajokorttini 10.12. kultaisella 70-luvulla. Väiaikaisen sain kyllä pari viikkoa aiemmin, sillä sain sen marraskuussa. Mukavaa niitä aikoja oli muistella.

Saa nähdä, milloin Posti taas nostaa hintojaan. Valittavat, ettei kirjeitä ja kortteja ole liikenteessä tarpeeksi, mutta itse tekevät kaikkensa, ettei niitä kellään ole varaa liiemmin lähetelläkään. Se harrastus on pian eliitin hommaa sekin. Paketin lähettäminen Postin kautta maksaa maltaita, eikä ole takeita sen perillepääsystä. Mitä järkeä on esim. lähettää alesta ostettu kympin arvoinen lelu, jos sen lähetys maksaa 15€ Suomeen, Eurooppaan 29€ ja muualle maailmaan halvimmillaan 34,50€? Ihan älytöntä! Samaan aikaan Kiinasta saa paketin vähän yli eurolla, eikä Saksastakaan tänne paljon maksa.

Miten Suomessa voi olla kymmenkertaiset hinnat kuljettaa? Tai tietäähän sen, jos oma kirje naapurikuntaan kiertää ensin puoli Suomea kaiken maailman lajittelukeskusten kautta ennen kuin se pääsee perille parinkymmenen kilometrin päähän. Miksi sen pitää matkata satoja kilometrejä turhaan päästäkseen perille? Mitä järkeä? Ennen postissa lajiteltiin kirjeet ja paketit sen mukaan, minne ne olivat menossa. Jos ne menivät naapurikylään, ne annettiin seuraavalle postiautolle mukaan ja ne pääsivät perille samana päivänä. Nyt maakuntamatkailu kestää pari päivää, eikä sekään aina riitä. Yhden vuoden joulukorttini eivät koskaan menneet perille ja meille taas tuli kerran parikymmentä vuotta vanha kortti mutkien kautta.

Ei, en todellakaan luota Postiin. Minun pakettini kulkevat Matkahuollon kautta, jos saan itse asian päättää.

Kuuluuko jouluna syödä tiettyjä ruokia? Porkkanalaatikkoa, kinkkua, rosollia, kaloja? Ei todellakaan! Meillä syödään sitä mistä tykätään. Pizzaa, paistia, hawaijin pataa, jauhelihakeittoa, siskonmakkarasoppaa, uunimakkaraa, uunipuuroa yms.

Entä jos joulu on kerran perheen juhla, miksi pitäisi kiertää tervehtimässä koko sukua pyhien aikana tai lasten matkustaa halki puolen Suomen ruuhkissa ja ajaa huonoilla keleillä katsomaan vanhempiaan????? Olen sanonut omille lapsilleni, että jokainen saa viettää oman joulunsa juuri niin kuin haluaa tai olla viettämättä. Minun luokseni ei tarvitse tulla vain siksi, että se on tapana tai että niin "pitää" perinteiden mukaan tehdä. Mikä perhejuhla se on, jos toiset joutuvat ahdistumaan ja stressaamaan joulujen alla kaikesta matkustelusta, valinnoista, "pakoista"?

Pienempiä murheita ja kiukutuksia aiheuttaa eräs blogivaihtojuttu. Osallistuin sellaiseen vuosien jälkeen, eikä paristani ole kuulunut mitään. Luulin tehneeni hyvän työn laittaessani paketteihin kaksinkertaisen summan, kirjoitin kortteja yms., mutta hänestä ei kuulunut mitään sen jälkeen, kun ilmoitti saaneensa paketit.

Toki meitä on moneksi, mutta moinen kiittämättömyys kiukuttaa. Luulisi nuorille opetetun edes alkeellisia tapoja siitä, miten olla kiitollinen ja huomioida toinen tällaisessa tilanteessa. Minulle ei tulisi mieleenkään olla hipihiljaa. Nyt pelkään, että hän alkaa kritisoida jälkikäteen pakettien sisältöä, sillä en todellakaan noudattanut hänen erikoistoiveitaan vinkkilistastaan. Minusta päätösvalta kuului minulle, eikä se ollut mikään toivomuslistavaihto.

Nyt kiukuttaa nyös se, että olen saanut jonkun uuden allergia-aiheen, koska ilta on kulunut ripulin kourissa. Olen syönyt jotain, jolle olen tullut allergiseksi. Ehkä se on lakritsi tai suklaa???

Paremmalla onnella huomista kohti lähtee

lumikide-nimmari.jpg