berry%20sweet%20week.jpg?1500884897

Tänä vuonna en ole nähnyt yhtään variksenmarjaa, enkä pihlajanmarjaa. En siis saa tehtyä pihlajanmarjahilloa. Onneksi on vielä muutama purkki viimevuotisia.

Mustikat ja mustaherukat on pussitettu pieniin minigrip-pusseihin. Puolukoita emme paljon tänä vuonna kerääkään ja karpalot eivät ole vielä edes kypsiä. 10 kiloa soseutin mansikoita aiemmin kesällä.

Sieniä olisi metsät pullollaan, mutta kun en niistä mitään ymmärrä, saavat jäädä metsäneläinten syötäviksi.

Hankimme uuden kaappipakastimen, sillä siitä on paljon helpompi ottaa pakasteet. En minä jaksa kaivaa ja kurotella arkkupakastimen pohjalle. Laatikoista saa nopeamminkin pakasteet esille, eikä tarvi pitää kantta/ovea liian kauan auki.

Nyt on vain ensin tehtävä muutamia mööpliseerauksia, että kaapin saa vietyä kodinhoitohuoneeseen. Siellä kun on oven edessä varavuode vierasta varten ja se pitää ujuttaa omituisenmuotoisen ja paikoin kapean välieteisen kautta kukkakamariin. Koska khh pidetään viileänä, pienempi kamari on helpompi lämmittää jouluvierastamme varten. Muutoin sielläkin on kukkien talvetuksen ajan viileää.

Tänään pitäisi pestä kolme koneellista pyykkiiä, ommella yhdet verhot, mennä mökille viettämään kesänlopettajaisia, kun on syyskesän viimeinen lämmin päivä. Poltamme roskat ja oksat ja laitamme mökin nukkumaan talviunta kuin nallekarhun. Toki käymme siellä silloin tällöin pitkin talvea lumikengillä kulkien ja nyt syksyllä pyöräillen niin kauan kuin sinne pääsee. Ja uskaltaa polkea. Metsämme kun on porojen valtaama, valitettavasti, ja ne mahtailevat ja käyvät jopa automme kimppuun ajaessamme omaa mökkitietämme pitkin. Miten niistä poroista pääsisi eroon lopullisesti?! Olisi paljon hauskempaa katsella valkoista jäkäläkangasta kuin porojen kaivamaa mustaa mullosta. Miksi meidän pitää ruokkia toisten karjaa ilmaiseksi ja muut keräävät hyödyn? Meille jää vain pelko ja tyhjiksi kalutut maat. Kun ne pahukset syövät kukatkin pihalta! Perunat nostimme kuormalavoista tehtyyn laatikkoon, joten ne saimme pitää itse. Ähäkutti!

Vaan kaipa sitä on tänäänkin alettava hommiin. Ei niitä kukaan muu tee.

lumikide-nimmari.jpg