Nyt on palattu mökiltä. Laitoin tynnyriin tulet ja heittelin sekaan viime talvena kerättyjä kynttilä- ja talijämiä. Hyvin paloi.

Aikani kuluksi piti jotain tehdäkin, joten aloin kantaa viisi vuotta sitten klapikasapohjina olleita puita yhteen kasaan lähelle polttopaikkaa. Kun vähän aikaa potkiskeli vuosien neulaskasoja, sieltä alkoi löytyä puolilahoja klapejakin. Niitä sitten noukin männystä kiinni pitäen. Kun tuo kumartuminen ei enää ole minun juttuni. Monta kertaa teki mieli lopettaa moinen homma, mutta sitten mietin, että pääsen sentään kävelemään ja pystyn vähän kantamaankin. Jotta ei kannata valittaa, kun omissa tutuissa on sellaisia, joilta sekään ei enää onnistu.

Niinpä lepäsin välillä kannonokassa istuen ja liekkejä tuijottaen. Kun voimia oli taas vähän kerätty, ei kun pari klapia käteen, kävely kasan luo, takaisin, uudestaan ja uudestaan. Ja välillä heitin pari puuta palamaan.

Mies laittoi sillä aikaa kasteluletkut naruilla kiinni kiepeiksi ja kantoi autoon, pumpun myös. Sitten hän rakensi kehikon, johon saimme laitettua yhden uusiokäyttöisen kukka-astian. Aikoinaan toimme mukanamme 120-senttisen lautasantennin, sillä keksin sille heti käyttöä. Tähän asti se on nojannut muutamaan mäntykarahkaan, mutta nyt se sai ihan oman jalustan. Kunhan ensin poistin kaikki kukat siitä maljakkoon ja tyhjennettiin mullat kottikärryihin siirron ajaksi.

Koska asumme suojellussa talossa, tänne ei voinut kiikuttaa antennia katolle, joten lautanen on ollut nyt viisi vuotta kukkapenkkinä.

P9100003.jpg

Koska muutenkin olen kierrätyksen kannalla, polttouuninamme on kaksi sisäkkäin laitettua ruostunutta, saksalaisten sotamuistoksi metsään jättämää, tynnyrinpuolikasta. Ne on kaivettu isoon kuoppaan hiekkamaahan ja putsasin metrin sen ympäriltä vielä lehtiharavan kera, ettei mikään syty palamaan. Vieressä oli myös kolme kastelukannullista ja pari ämpärillistä vettä, jotta ei ainakaan rikottu mitään lakeja ja asetuksia.

Mies keitti teetä grillikodan kaminassa jossain vaiheessa ja saimme juodaksemme. Mäkäräisiä silmistä syrjään pyyhkien jatkoin puiden kantamista ja pihan putsaamista. Koska yhteen paikkaan tuli isohko kuoppa, siirsin neulaset, kuoret ja muut roskat siihen. Siitä tulee oivaa mullosta viime syksynä istutetuille (Pohjanmaalta tienvarresta "varastetuille") villivadelmille, jotka iloksemme ovat selviytyneet talvesta ja alkoivat kasvaa.

Tulimme kotiin parahiksi katsomaan Isä Brownin seikkailuja ja jätimme tavarat auton takakonttiin odottamaan huomista. Turha rehkiä liikaa yhtenä päivänä.

Kyllä selässä ja jaloissa tuntuu, että jotain on tehnyt.

Mutta nyt minun täytyy mennä siivoamaan kuistille. Tuulenpuuska pudotti pallokrysanteemin lattialle ja kaunis punainen kultakoristeinen ruukku on entinen. Huoh!

Ehkä minä vielä sen verran jaksan tänään kumartua, että saan sirpaleet pois ja lakaistua mullat.

Aurinkoista alkuiltahetkeä!

lumikide-nimmari.jpg